Trukkikortti

Suomessa tapahtuu vuosittain lähes tuhat trukkeihin liittyvää tapaturmaa joista muutama johtaa kuolemaan tai pysyvään työkyvyttömyyteen ja kaksi kolmasosaa eripituisiin sairaslomiin. Lisäksi tulevat vielä materiaalivahingot, nämä yhdessä aiheuttavat yrityksille suuria kustannuksia.

• Trukinkuljettajan turvallisuuskoulutuksella pyritään edistämään trukkityöskentelyn henkilöturvallisuutta ja korostamaan työturvallisuuden merkitystä yrityksen häiriöttömän toiminnan osana. Kurssin sisältö ja kesto räätälöidään vastaamaan yrityksen erityistarpeita.

 Koulutukseen sisältyy kurssimateriaali sekä kurssitodistus ja ajolupa (trukkikortti) jokaiselle kurssin hyväksytysti suorittaneelle.

Valtioneuvoston asetus 403/2008 (käyttöpäätös) astuu voimaan 1.1.2009.
Tämä asetus asettaa työnantajalle, mutta etenkin työnsuorittajalle uusia velvotteita, jotka on syytä huomioida jo nyt, koska voimaantulon jälkeen asetuksessa mainitut muutokset on oltava jo suoritettu.

Välittömästi huomioitaviin asioihin kuuluu mm. asetuksen 1 L:n 14 §:n 4.kohta, joka koskee trukin ja henkilönostimen kuljettajaa.
 Kuljettajalla on oltava työnantajan kirjallinen ajolupa. Työnantajan on ennen luvan myöntämistä varmistettava, että kuljettajalla on riittävät kyvyt ja taidot välineen käyttämiseen.”
Siihen kuuluu kuljettamisen lisäksi myös työsuojelulain ja asetusten tunteminen. Nämä asiat ovat usein kokeneillekin käyttäjille vieraita ja epäselviä. Erittäin vaikeaan asemaan joutuvat työnantajat, jotka ovat pääasiallisessa työsuojeluvastuussa ns.”yhteisellä työmaalla”. Pääurakoijan tai tilaajan, jos tilaaja on samalla pääurakoija, on valvottava, että työmaa-alueella työtä tekevät aliurakoijat ja heidän työntekijänsä tuntevat myös nämä muuttuneet asetukset ja sen mukanaan tuomat velvoitteet ja vastuut. Ajoluvan voi parhaiten myöntää, jos kuljettaja voi sen todistaa ajokortilla jonka on myöntänyt hyväksytyn teoria- ja ajokokeen perusteella riippumaton asiantuntija kouluttaja. Työnantajan etuna on, että ajokortti voi jo sellaisenaan olla työnantajan kirjallinen ajolupa, jos se työmaan työsuojeluohjeessa on sen näin määritellyt. Tämä asetus koskee erityisesti työnantajia ja työntekijöitä.

Kurssi sisältää:

  • Lainsäädäntö
  • Trukkityypit ja -mallit
  • Trukin rakenne, huolto ja painopisteet
  • Työturvallisuus
  • Trukkiliikenteen järjestely
  • Käytännön harjoitteet
  • Kurssikoe (teoria ja näyttökoe)

Kurssit järjestetään Helsingissä, Jarrutie 1:ssä tai sopimuksen mukaan asiakkaan tiloissa.

KATSO SEURAAVAT KOULUTUKSET